Sairaslomalla kun on aikaa, niin kerkeää miettimään kaikenlaista. Tällä hetkellä pientä päätäni vaivaa niinkin suuri ja vaikea aihe, kuin tämän maailman vääryydet.
Olen todella väsynyt näkemään päivittäin ympärilläni ihmisten pahaa oloa, varsinkin sellaista, joka kohdistuu muihin. Missä vaiheessa päivät alkoivat menemään niin vauhdikkaasti eteenpäin, ettei ihmisillä ollut enää aikaa pitää henkisestä hyvinvoinnistaan kiinni ja jakaa omaa hyvää oloaan eteenpäin?
Työssäni näen päivittäin todella paljon kiittämättömyyttä, sillä asiakkaat ovat sitä kriittisintä luokkaa, joille nykypäivänä ei mikään tunnu riittävän. En tosin muista mahdoinko itse lapsena kritisoida kaikkea ja olla taipuvainen näkemään asioiden huonot puolet.
Uskon henkilökohtaisesti hyvään palautteeseen. Uskon, että sillä saadaan parempia tuloksia aikaan kuin huonolla palautteella, tietenkin kehittävä palaute on aina kohdallaan.
Itse olen sitä mieltä, että olen saanut mielettömän hyvän kasvatuksen kotona, olen vanhemmilleni hyvin kiitollinen. Olen myös kiitollinen siitä, että he ovat vieläkin niin paljon tukenani.

Huh! Siinä sitä olikin, anteeksi puuduttava teksti ja paasaus, kiitoksia että sain sen kirjoittaa ylös!